perjantai 17. lokakuuta 2014
ILoinen syksy
Syksyinen iLo on saapunut, kiitos kuvaajamme Lasse Hartikaisen! Seuraava keikka on su 19.10. klo 12 alkaen Kuopio ort. seurakuntatalolla. Silloin luvassa on slaavilaisia säveliä, Ystävän laulu ja paljon muuta. Iloksemme porukkaan on tullut syksyn alusta uusia laulajia,eikä ryhmän jäsenmäärä ole muutenkaan ainakaan laskussa! Värikästä syksyä ja kansanmusiikin iLoa!
tiistai 15. heinäkuuta 2014
Kaustisen terveiset
Kolme festivaalikeikkaa Kaustisella muistuttivat taas kerran miten mukavaa onkaan päästä esiintymään yhdessä iloisen porukan kanssa! Vaikka iLo onkin virallisesti ollut kansalaisopiston lukuvuoden myötä harjoittelutauolla, on keikkakevät ja -kesä ollut mukavan virkeä. Onneksi jatkoa on luvassa taas syksyllä, jolloin iLoa pääsee kuulemaan pe 29.8. Snellmanin puistossa Kuopion kansalaisopiston lukuvuoden avajaisissa klo 18 alkaen.
Kaustisen keikkakuvia ja fiilistä pääset näkemään facebookista, josta meidät löytää myös. Samalla toivotamme uudet ja vanhat laulajat tervetulleiksi tuleville keikoille ja ennen kaikkea laulamaan ja soittamaan kanssamme kansalaisopiston kurssille, jossa harjoittelemme ensi kesän keikkabiisit. Näin ollen jokaisella on mahdollisuus tulla osalliseksi iLonpitoon!

torstai 3. heinäkuuta 2014
Hurjalla hulivililuonnolla Siilifolkin viileässä kesäsäässä
Kesäkauden avauskeikalla toukokuun lopussa taisimme toivoa vilpoisampaa keikkapaikkaa. Ja sitähän saimme Siilifolkissa 1.7. Siilinjärven torilla.
”Minä olen mammani ainoa tyttö, ja minä saan laulaa aina” -tyyliin reippaat kappaleet kuitenkin lämmittivät esiintyjät – toivottavasti yleisönkin.
Yhdessä kappaleessa kyselimme: ”Minkäs tähden se oma heila on niin etähällä?”, ja torilavalta tuntui yleisökin olevan turhan etäällä. Joka tapauksessa kivasti porukkaa oli liikkeellä keskellä päivää.
Hurjasta hulivililuonnosta puheen ollen:
"Hurjalla, hurjalla hulivililuonnolla ei sovi olla hiljaa.
Ämmät ne oottaa kuuliaisia, minä vain erokirjaa."
torstai 12. kesäkuuta 2014
Festarikesä
Iloa on mahdollisuus nähdä kesällä 2014 ainakin Siilinjärven SiiliFolkissa, sekä Kaustisilla.
Festarikesä startataan SiiliFolkilla tiistaina 1.7 klo 13. Me olemme melkein Euroviisuedustajan lämppärinä, kun Softengine soittaa illalla samalla lavalla. Kurkkaahan muutenkin SiiliFolkin ohjelma, siellä on meidän lisäksi moni muukin näkemisen arvoinen esiintyjä. www.siilifolk.com
Kesän ehkä odotetuin tapahtuma - ainakin laulajien mielestä - lienee Kaustinen Folk Music Festival. Viime kesänä oltiin ensimmäistä kertaa mukana. Kokemus oli ikimuistoinen ja tänä vuonna oli päästävä uudelleen. Ilo keikkailee Kaustisilla kahdesti, torstaina 10.7 klo 13.45 Soittosalissa ja perjantaina klo 16.30 Juhlapihalla. Kaustisen ohjelma löytyy osoitteesta www.kaustinen.net.
Tavataan festareilla!

maanantai 26. toukokuuta 2014
Kesäkauden avaus.
Viime viikonloppuna saimme olla avaamassa Kuopion torin kesäkautta heti lauantaiaamuna. Tori oli täynnä väkeä ja erilaisia tapahtumia. Uusi lava oli tuotu torille ja me keikkailimme osana Mahdollisuuksien tori -tapahtumaa. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta, kesän valo ja lämpö tiesi myös tulla paikalle juhlimaan. Ensimmäinen biisimme "Viheriäisen niityn poikki" heitti ilmoille toiveen vähän vilpoisammasta keikkapaikasta.
Lauantaina iltapäivällä meillä oli ilo laulaa vielä Puutossalmen lossilla, IhmeTuvalla, jossa myös oli mukava tunnelma ja leppoisa meininki.
perjantai 23. toukokuuta 2014
Kesäilta Väinölänniemellä.
Kansalaisopiston lukukausi on jo päättynyt, mutta iLolaisten kevään ja kesän keikat ovat vasta päässeet vauhtiin. Tulevat keikat torilla, SiiliFolkissa ja Kaustisilla aiheuttaa ilmeisesti jonkin verran perhosten räpistelyä vatsoissa, että aikaa lisätreeneihin perjantai-illaksi sai järjestettyä lähes kaikki iLolaiset. Ihana kesäinen ilta ja ihanat iLon tyypit, niin mikäpäs sen mukavampaa kuin laulella yhdessä - ja eväitäkin oli.
Välillä meillä on ollut haasteita löytää sopivaa tilaa treeneille. Näin kun ollaan akustisia niin kesällä treenaaminen onnistuu ulkonakin.
Välillä meillä on ollut haasteita löytää sopivaa tilaa treeneille. Näin kun ollaan akustisia niin kesällä treenaaminen onnistuu ulkonakin.
maanantai 17. maaliskuuta 2014
Päivitetty keikkakalenteri
Keväällä ja kesällä iLolla on tulossa likimain pientä konserttikimaran tynkää. Toukokuulla alkava keikkakesä huipentuu heinäkuussa Kaustisen kansanmusiikkijuhlille. Esiintymisiä luvassa! Seuraathan meitä myös facebookissa!
sunnuntai 16. maaliskuuta 2014
iLoa meille ja muille
On
aina ihanaa seurata, kuinka yhtyeestä tulee kaikkien yhteinen. Tänä
lukuvuonna iLossa ovat puhaltaneet iloiset uudet tuulet, olemmehan
saaneet joukkoomme sekä uusia laulajia,
että soittajia. Yhdessä musisoinnin riemu on maanantai-iltaisin läsnä,
mutta tänään Konttilan jameissa kaikki kappaleet tuntuivat lähtevän
vielä uudella ilolla lentoon, elämään omaa elämäänsä! Vaikka
harjoitteluiltoina on ihanaa hitsautua yhteen ja oppia yhdessä,
ovat esiintymiset harjoittelun suolana aina juhlahetkiä. Tänään teimme
parhaan keikkamme!
Kansanlauluissa
on sitä jotakin. Sitä vuosisatojen ihmisiä yhdistävää tunnetta, joka
yhdistää yhä. Jotain maagista, jota ei voi sanoin kertoa. Ja sitä
ylpeyttä, kun saa kertoa
ikivanhan tarinan, joka yhä seisauttaa veret ja saa kananlihalle
itsensä ja kuulijansa. Vaikka iLo on ollut koossa vasta neljä vuotta,
kuulumme yhteen. Yhtye on aina tekijöidensä summa ja meillä se summa
menee iLon puolelle!
Terveisin, Petra
(lisännyt: Mari)
lauantai 8. maaliskuuta 2014
Konttilassa jammaillaan!
Sunnuntaina 16.3.2014 pidetään Konttilassa, perinnetilalla Puijon laella täydenkuun kansanmusiikki jamit. Ilo laulaa ja laulattaa tuttuja ja vähän tuntemattomampiakin kansanlauluja.
Tulehan laulamaan iLon kanssa!
Puijolla on kuiskuteltu, että KaMu-jameja olisi luvassa enemmänkin tulevan kevään aikana...
Tulehan laulamaan iLon kanssa!
Puijolla on kuiskuteltu, että KaMu-jameja olisi luvassa enemmänkin tulevan kevään aikana...
Sijainti:
Puijo, 70280 Kuopio, Suomi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)