Kolme festivaalikeikkaa Kaustisella muistuttivat taas kerran miten mukavaa onkaan päästä esiintymään yhdessä iloisen porukan kanssa! Vaikka iLo onkin virallisesti ollut kansalaisopiston lukuvuoden myötä harjoittelutauolla, on keikkakevät ja -kesä ollut mukavan virkeä. Onneksi jatkoa on luvassa taas syksyllä, jolloin iLoa pääsee kuulemaan pe 29.8. Snellmanin puistossa Kuopion kansalaisopiston lukuvuoden avajaisissa klo 18 alkaen.
Kaustisen keikkakuvia ja fiilistä pääset näkemään facebookista, josta meidät löytää myös. Samalla toivotamme uudet ja vanhat laulajat tervetulleiksi tuleville keikoille ja ennen kaikkea laulamaan ja soittamaan kanssamme kansalaisopiston kurssille, jossa harjoittelemme ensi kesän keikkabiisit. Näin ollen jokaisella on mahdollisuus tulla osalliseksi iLonpitoon!
tiistai 15. heinäkuuta 2014
torstai 3. heinäkuuta 2014
Hurjalla hulivililuonnolla Siilifolkin viileässä kesäsäässä
Kesäkauden avauskeikalla toukokuun lopussa taisimme toivoa vilpoisampaa keikkapaikkaa. Ja sitähän saimme Siilifolkissa 1.7. Siilinjärven torilla.
”Minä olen mammani ainoa tyttö, ja minä saan laulaa aina” -tyyliin reippaat kappaleet kuitenkin lämmittivät esiintyjät – toivottavasti yleisönkin.
Yhdessä kappaleessa kyselimme: ”Minkäs tähden se oma heila on niin etähällä?”, ja torilavalta tuntui yleisökin olevan turhan etäällä. Joka tapauksessa kivasti porukkaa oli liikkeellä keskellä päivää.
Hurjasta hulivililuonnosta puheen ollen:
"Hurjalla, hurjalla hulivililuonnolla ei sovi olla hiljaa.
Ämmät ne oottaa kuuliaisia, minä vain erokirjaa."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)